Elämää Uddevallassa

Assalaamu alaykum ja Hei ystävät!

Inshallah, takanapäin on erittäin vaikea sopeutumisvaihe uuteen avioliittoon, paikkakuntaan ja muuttoon miehen valmiiseen kotiin.

Nyt alkaa tuntua jo hieman "omalta", joten sopeutuminen on ilmeisesti hyvässä mallissa, aluillaan ainakin.

Paikkakunnan vaihto oli se helpoin, vaikken olekaan mitenkään ihastunut pikkukaupunkeihin asuttuani Malmössa vuosia. Malmöhan on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki, asukkaita n. 400 000. Pieni suurkaupunki ja maailman ihanin sellainen. Niin, siispä tämä oli se helpoin osa, pieni sievä n. 45 000 asukkaan kaupunki, jossa opin liikkumaan kättelyssä. Kaupunki ei ole mun tärkein kriteeri tehdessäni valintoja. Muutin Haaparannasta, jossa asuin vain muutaman kuukauden. Käpykylästä, pyh.

Koti. Koti on se mun juttuni. "Kotini on linnani" tai paremminkin "Missä on kotini, siellä on sydämeni!"

No sehän onkin tuottanut pieniä haasteita yhteiselämämme alkuun, mutta alhamdulillah, täytyy sanoa että hyvin on sopeuduttu!

Ajatella, Kapteeni ei ole vielä kertaakaan nakannut minua ikkunasta tai potkaissut ulos parvekkelta, kuten tytär usein uhkailee. No eilen Kapteeni kyllä sanoi Miriamille, että potkaisee minut ja Shaiman ulos kukkapuskaan, jos Shaima on kantavana  jollekin "renttukissalle".

Shaimahan on muslimi-kissa! *Pyörittelen aina silmiäni näissä jutuissa.* Tiedän kyllä että Kapteeni ei todellakaan raaski heittää Shaimaa ulos, koska Shaima on rakas habibaty. Ei varmaan minuakaan, habibaty Hindiä, sillä minun pahin räyhä-vaihe on inshallah takanapäin ja siitäkin Kapteeni selviytyi tyynenä voittajana, ei koskaan menettänyt malttiaan tai rauhallisuuttaan. Hymykään ei hyytynyt. Mashallah.

Siis minähän olen tapellut kuin leijoninna, ihan vaan elintilasta. Olen huutanut, paasannut, uhkaillut, käynyt kovilla aseilla taistoon, kiusannut ja yrittänyt väsyttää, tai oikeammin näännyttää. Eivät tehonneet metkut Kapteeniin, joten antauduin.

Hän vain hymyilee vaikka ottaisin moottorisahan käteeni, koska on varmaan tottunut aika järeisiin aseisiin sodassa Kapteenina ollessaan.

Alhamdulillah, mä olen alkanut pitämään meidän pienestä lintukodosta, eikä asuminen ahdista enää. Eihän Miriam ja Kapteeni häiritse mua päivisin, ovat poissa kotoa, alhamdulillah. Ja illatkin menee lähestulkoon Miriamin kanssa.

Viikonloppuisin, lupasin näet itselleni tämän, menemme Miriamin kanssa yhtenä päivänä tuntikausiksi ulos viettämään aikaa esim. kauppakeskuksiin. Sillä, tarvitseehan rakas Kapteeninikin oman yksityisen aikansa kotona, sillä 2kk sitten hän oli vielä yksinvaltias tässä kodissa. Ei ollut varmaan hänelläkään helppoa, oli ollut 2 vuotta yksinasuvana ja vaikkei pitänytkään siitä, oli jo siihen tottunut. Näen sen hänestä. Vaikka olikin kipeästi vaimon tarpeessa ja on onnellinen, kuten minäkin. Subhaan Allah.

Vaikein oli se, että kaksi käytännössä ventovierasta ihmistä muuttaa yhteen pieneen asuntoon. Toiseksi oli ramadan. Kolmanneksi tunsin etten ollut valmis asiaan 100% vaan olisin tarvinnut ½v. aikaa levätä muutoista ja rauhoittaa hermojani kaiken rääkin jälkeen, jonka olin viimeisen vuoden aikana järjestänyt itse itselleni, muuttoja näes.

Mutta koska me rakastuimme, ei ollut järkeä pitkittää avioitumista, sillä rehellisesti sanottuna, minä pelkäsin että mennään luvattomille linjoille muslimeina puheissamme, jos kauan vielä mourutaan puhelimessa "habiibeja, omryja, hayateja, ya youneja" ja kaikenlaisia rakkaussanoja ja -juttuja.

Mihin mä sitten rakastuin noin pikaisesti ja käytännössä tuntemattomaan mieheen, josta tiesin vain sen mitä hän kertoi mulle.

Ihastuin nimeen. Fiksua, tiedän. Mutta!

Ensin rakastuin siihen että hän on muslimi ja harjoittava muslimi nimenomaan. Sitten mä rakastuin hänen tapaansa ajatella ja asennoitua ihmisiin, muslimeihin, maailmaan, elämään. Ja siihen rehellisyyteen, niin hyvässä kuin pahassa, siihen mä menetin kanssa sydämeni. Vahvuuteen.

Se, mikä saa Kapteenissa minut myös raivon valtaan saa minut myös kunnioittamaan häntä suuresti! Se rauhallisuus, harkitsevaisuus ja tyyneys, voiko olla rakastamatta. Oli myös ominaisuuksia paljon, joihin hänessä lujittui vain rakkauteni ja ne tekevät hänestä minun unelmani. Joka muuttui todeksi.

Puhumattakaan siitä, miten Kapteeni rakastaa  ja kohtelee autistista tytärtäni, joka on piinaja, mutta toisaalta erittäin rakastettava. Ja vielä mainittakoon kissani Shaima, mies joka ei ollut ikinä koskenutkaan kissaan kuin kengällään, on nyt aivan lumoutunut Shaimasta, joka on ylennetty meidän tyttäreksemme. Pakkohan tuollaista ihmistä on rakastaa. Ja rakastin ja rakastan häntä vielä enemmän kun olimme tavanneet ja avioituneet.

Tiedän että Allah rakastaa minua heikkoa palvelijaansa ylettömästi, sillä minä olen saanut niiiiiiin paljon hyviä lahjoja Häneltä. Subhaan Allah!
Kunpa aina vain muistaisin tämän.

Niin se vaikein, muuttaa yhteen tuosta vaan simsalabim. Ja oli ramadan. Mutta nyt jälkikäteen kun ajattelen tuota aikaa, oli kaikki vaikeudet kyllä vain ihan pikkujuttuja. Enitenhän minä riitelin Kapteenin kanssa, koska en saanut hänestä "yliotetta". Valtataistelu näet. Hyvä oli etten saanutkaan, siinähän se kunnioitus olisi rapissut, mulla kun on sellainen luonne. Katalakin. Ja Kapteeni kykenee todellakin kantamaan  v a s t u u n  päätöksistään. Sehän on se pointti.

Me olimme kesäloman takia 3 viikoa jatkuvasti yhdessä, ramadanina, yksiössä, myös Miriam kotona 24h. Ajatella, ja kaikki vielä hyvissä ruumiin ja sielun voimissa kaiken keskellä ja vielä ramadanin jälkeenkin. Mashallah.

Katselin juuri tänä iltana Kapteenia kun hän saapui kotiin. Hän käveli suoraan tiskipöydän luo, edes riisumatta, ja laittoi tiskit kuivumasta kaappiin. Avioliittomme alkuaikoina hän marmatti samalla ettei voi sietää epäjärjestystä ja siitäkös minä sain aihetta riidellä. Nyt me ei enää vahdata toisiamme, vaan teemme sen minkä katsomme tarpeelliseksi. Voin kuvitella miten vaikeaa Kapteenille on minun kaaokseni, koska hän on todella järjestelmällinen ihminen. Tämä oli vain yksi esimerkki, vaikkakin hyvin kuvaava.

Mutta se johdatus, Allahin selkeä johdatus meidän elämässämme. Se on se mihin voi aina luottaa. Siinä saa levätä!

 Tietysti meitä myös testataan, sekin on vain merkki Allahin rakkaudesta palvelijoitaan kohtaan.

Suuresti pitämieni ruotsalaisten lempisanontoihin kuuluu sanonta: "Allt ordnas sig!" Ja se pitää paikkansa.

Olen hieman muokannut tuota sanontaa, jota mieleläni myös viljelen: "Allt ordnas sig. Tidigare eller senare.  På ett eller annat sätt! "  Inshallah!

Kaikki järjestyy. Ennemmin tai myöhemmin. Tavalla tai toisella! Inshallah!

Joskus elämässä myrskyää ja tuntuu ettei halua/viitsi nähdä vaivaa/ uskoa että pian helpottaa/katsoa eteenpäin. Mutta kun jälkeenpäin katsoo näitä myrskyjä, ovat ne aiheutuneet vain mitättömistä pikkuasioista. Siis minun kohdallani ainakin. Monilla ihmisillä on suuria ja vaikeita ongelmia, kumpa aina muistaisin tämänkin.

Tarvitaan suvaitsevaisuutta erilaisia tapoja ja tottumuksia kohtaan. Kunnioitusta! Rakkautta! Pitkämielisyyttä! Ja anteeksiantoa, mutta sehän se onkin helpoin asia.

Allah on Armelias Armahtaja! Joten miten me ihmiset voisimme olla antamatta toisillemme anteeksi, koska me itsekkin olemme saaneet niin paljon anteeksiantoa ja armoa Allahilta, maailmojen Valtiaalta! Ylistys Allahille!