Uusi vuosi - uudet kujeet

Rakkaat ystävät!
Toivon teille kaikille parempaa uutta vuotta 2011 kuin mennyttä vuotta! Allah, Jumala siunatkoon teitä kaikkia ja varjelkoon kaikelta pahalta, rakkaat. Ameen! 

Kello on hurahtanut aamuseitsemään tänä vuoden ensimmäisenä päivänä. Yö hurahti siinä, että rakennan kotisivuja yhdelle yritykselle. Ihan kivaa puuhaa. No valtaosa yöstä meni kyllä oikeasti Nat Geo Wildia kytätessä :)
Kun alkoi sivunteko hieman tökkimään vastaan, päätin kirjoittaa teille kuulumisia. On siitä edellisestä jo aikaakin. Ei mulla kyllä mitään erityistä, järkevää ole.


Muuten, uudenvuoden ilotulitukset olivat mahtavat ja kestivät tunnin. Ihmettelin tätä valtavaa ilotulittamista, sillä meidän käytävältä näkee vain tämän meidän kadunpätkän. Kuvasimme videota sairaalassa olevalle keskimmäiselle pojalleni. Hänellä on alkanut muuten CK arvo laskemaan tällä hoidolla ihan kovasti. On siinä paljon arvoja pielessä, mutta ainakin lääke puree. Ja asiasta kolmanteen, kissat olivat ihan kauhuissan kun ilotuliyus alkoi, mutta olihan se aivan kuin sota olisi alkanut, kamalaa, se melu. Mutta yllätys, Shählää olikin sitten se rohkea joka ei niin pelännytkään, Shaima lymyili jossain sohvien takana.


Janne on täällä kanssamme ja tietysti aika ikävystynyt toisaalta, koska on aika yksinäistä. On muuten aika kova koulu muuttaa uuteen maahan, vaikka Ruotsi on lähellä Suomea, on systeemit aivan erilaiset. On niissä oppimista ja kova homma luoda uusia kontakteja. Kyllä mullakin oli ensi vuodet vaikeita, tuli muutamat itkut vaikka olikin ihana mies rinnalla. Mutta me oltiinkin sitten Exän kanssa kuin paita ja peppu, aina yhdessä koska meillä oli vain toisemme. Mashallah. Mä näin muuten kahtena yönä unta hänestä, oli ihana herätä kun oli onnellinen olo. Mä sanon sen suoraan koska se on näin.

No Janne katseli tyttöjä kun minä katselin ilotulitusta.

Miriam toivoi uudenvuoden toivomuksen että saisi oman pappansa takaisin, siis mun EXän. Mun toivomus oli että saisimme asunnon Malmösta ja päästäisiin ennen ensi syksyä sinne asumaan, inshallah ya Rabbii.


Prinsessa Miriam on aika kiihkeässä vaiheessa, komentelee, yrittää ihan hallita, rankaisee ja tappelee erittäin lahjakkaasti verbaalisestikin. Kiva. Kiva että oppii, mutta kyllä kirosanat lentelee. Mun on pakko kertoa tämä vaikka onkin ihan kauhea, Miriam sanoi ykspäivä Jannelle: "Mä kyllä käsken mun lapset vittuilee sun lapsille!!!" Siis apua!! :)))) Mistä se oppii kaiken tuon?


Itse olen aika lailla tyytyväinen olotilaani, asunto on ihan kiva, kissat kotiutuneet ihanasti ja onhan meillä kaksi akvaariotakin, da daa. Tosi kauniita. Mutta olipas arvokas paukku. Minä kun  kuvittelin että ne akvaariot ovat se kallein osa, mutta ei, kyllä ne kaikki muut tilpehöörit kuten hiekka (sehän on oltava upeaa), koristeet, lämpömittarit, desifiointiaine, sieni./parasiittilääke ja kalat! Ostimme nimittäin ensimmäisessä kalasatsissa myös 5 kpl Dalmatialaisia ja myyjä vakuutti että kaikki ostamamme kalat sopivat yhteen eikä ole vaaraksi muille. Mutta, ne oli aivan mahdottomia ne Dalmatialaiset, söivät evät ja pyrstöt muilta kaloilta! Ällöjä! Kaloja alkoi kuolemaan heti ensimmäisenä päivänä  ja en ensimmäiseen kalaan kiinnittänyt huomiota, koska alussa saatta kuolla kala pari. Sitten aloitettiin Jannen kanssa katselemaan raatoja ja huomasimme että evät ja pyrstöt oli poissa. Ja ne Dalmatialaiset alkoi jopa hyökätä kahden kultakalamme kimppuun. Ensi kalasatsi maksoi 600 kr ja muutama vain jäi henkiin. Ei kun toista satsia ostamaan, sama myyjä ei ollut paikalla ja kun valitin asiasta, sanoi toinen myyjä että kaloilla ei ole takuuta! Torvelo oikein, selitin sille koko tarinan ja sanoin että kyllä myyjällä on todellakin vastuu koska hän johti meitä harhaan. Pah! Ei mitään aleja, kaloja pusseihin 600 kruunulla taas. Mutta kyllä ovat hienoja ja pärjäävät hyvin. Paitsi että ostin yhden pariskunnan joka tekee helposti kakaroita tai poikasia. Mutta, morsian kuoli ekana päivänä. Miriam sanoi että se kuoli siksi, koska se ei halunnut naimisiin tuon sulhasen kanssa, järjestetty juttu meinaan. Sulho kuoli tänään, kai turhautumiseen. Koska vaimo ei huolinut. Hahahhaaa, ollaan me porukkaa!


Kapuhan asuu siellä vanhassa yksiössämme, ainakin toistaiseksi. Ei ole kertonut löysikö jo uuden asunnon, koska ilmeisesti pitäisi muuttaa kolmas tammikuuta pois. Mutten oikeen tiedä asioistaan kun ei niin keskustella. Mutta vaikuttaa siltä että me kaikki olemme tyytyväisiä nykyiseen järjestelyyn, niin mikäs siinä.


Mäkin olen niin tyytyväinen asuessani vain lasten kanssa. Oma koti kullan kallis ja oma rauha. 


Mun pitäis vaan saada lisäenergiaa jostain, koska olen ottanut aika lailla itselleni vastuullisia tehtäviä entisten lisäksi. Se yritys jonka kotisivuja mä rakennan on mun perheenjäsenen yritys. Mä alan hoitamaan sen yrityksen markkinointia ja myyntiäkin jossain määrin, koska mullahan on siihen koulutuskin. Ja se on jotain ihanaa. Ihan vaan auttaakseni, koska en halua että yhtiön rahoja tuhlataan ulkopuolisille tarpeettomasti. Ajatella, että paperimainoksen suunnittelu maksaa 200€!! Nyt me suunnittelimme siihen vain logon ja minä huolehdin lopusta ja hinnaksi tulee 0€. Hienoa, jos voi auttaa.


Että on tässä monenmoista projektia menossa. Toivon teille kaikille antoisaa elämää. Nautitaan joka päivästä, huomisesta emme tiedä. Olette rakkaita !

Elämää

Assalama kaikki lukijani!

On ollut niin muutoksia täynnä tämä elämä etten ole saanut blogattua yhtään. On tuntunut vaikealta kirjoittaa.

Ensin oli se hirveä hässäkkä poikani sairastumisen kanssa, mutta luulen että sekin opetti meille kaikille perheenjäsenille paljon. Alhamdulillaah, Jumala on suurin.

Kun tulin sieltä Suomesta, Jossa muuten olin rakkaan Huda siskon hemmoteltavana ja tapasin Imaninkin ex tempore, tulin tähän uuteen asuntoomme lapsineni. Kapteeni jäi vanhaan yksiöön.

Tuntuu siltä että yhdessä asumisemme on tullut siihen pisteeseen, ettemme enää suunnittele sitä vaan asumme tahoillamme. Tämän takia aikanani ajattelin että toisen vaimon osa sopii minulle hyvin.

Mun perheeni on vaativa ja siihen on vaikea hypätä vieraan sisään. Eikä siihen varmasti niin vain pääsekään. Se vaatii erityisiä taitoja, muunmuuassa Isän-, opettajan-, psykologin- ja elämäntaitoja. EXäni oli perfect tuohon rooliin, tietysti 4 lapsen isäkin kun oli ja elämää nähnyt muuallakin kuin Libanonissa. Subhaan Allah, se oli hyvää aikaa. Ylistys Allahille.

Kapteenihan on kiltti ihminen, muttei ole isä-koulua vielä käynytkään, sotilashenkilö joka näkyy hänen komennoissaan ja tyypillinen patriarkaalisen vanhanhoillisen yhteiskunnan ja kasvatuksen edustaja. On sillä varmaan ollut miettimistä minun kanssani, heh heee. Lisäksi akateemikkona hän on tyypillinen hajamielinen professori-tyyppi. Ei mikään helppo tehtävä herätellä toista tähän arkeen.

Mäkin olen tehnyt isoja näkyviä ratkaisuja elämässäni ja niitäkin on varmaan vaikea sulatella.

Mutta yhtä mä ihmettelen. Kun kaikki näyttää olevan niin tarkoitettua ja Allahin johdatus tuntuu olevan asian päällä, niin miksi se sitten onkin ihan jotain muuta se lopputulos? Ihmettelen. Ja olen aika pettynytkin nyt kun silmät on auenneet. Alkuun oli vain shokki, jonka takia kai räyhäsin niin paljon. No ylistys Allahille maailmojen valtiaalle.

Kiitos teille kaikille ystävilleni kun olette olleet rinnallani kaikkissa myrskyissä. Allah teitä kaikkia siunatkoon.

Mähän olen asunut vuosia Malmössä ennen tätä mun muuttokierrostani. Olen alkanut etsimään sieltä taas auntoa. Jos Allah suo, muutamme sinne lapsien kanssa.

Mä olen jo liian väsynyt kaikkeen jatkuvaan muutokseen ja häslinkiin, haluan kotiin. Ya Allah.

Allahin siunausta ja varjellusta teille kaikille!

Alhamdulillah kaikesta

Assalaam kaikki lukijani!

En ole aikoihin ollutkaan bloggausvireessä, johtuneeko kaikista elämäni haasteista. Allahu ääläm. Tämäkääm ei ole mitään niin mielenkiintoista asiaa.

Mä olin viikon aivan kauheessa hermokivussa, ei tullut montaa unen hetkeä, enkä saanut oikein mitään tehtyä. Kunnes.

Pyysin veljeä joka oli hajjilla tekemään mulle duaa ja hän ilmoitti että näin hän olikin tehnyt. Pari päivää sitten kivut helpotti pikkuhiljaa. Ja viimeyönä nukuin ihan ilman kipulääkettä 10h alhamdulillah. En muista milloin tälläistä on tapahtunut. Ja olen muutenkin energinen, subhaan Allah.

Sitten ajattelin kertoa Shahinin kuulumisia, siis tämänn keskimmäisen poikani, joka on siellä sairaalassa. Ei mene oikein hyvin. Siis hänellähän menee IVnä solumyrkyt ja gammaglobuliini ja se gammaglobuliini jouduttiin keskeyttämään kuumeilun takia, mutta jatkettiin myöhemmin.

Ensiviikolla on taas verikokeet että miten arvot ovat. Ja alkaa tutkimukset miten paljon sydänlihas on tuhoutunut. CK MB arvot ovat huikeat ja lepopulssikin 100 luokkaa ja ei laske millään. Taas mua pelottaa.

Hän pyysi mua tulemaan tapaaman häntä lähiaikoina, hän sanoi "ei tiedä miten tässä käy". Ensimmäisen kerran hän puhuu sairaudesta tuohon sävyyn. Oi Allah! Ole meitä lähellä Allah, amiin.

Ja vielä, soitin Suomeen miniälleni ja hän kertoi että vanhin poikani on sairaalassa, keuhkokuumeessa! Miniän isä oli menehtynyt keuhkokuumeeseen, tosin hänellä oli myös leukemia. Pojalla on happiarvot huonot ja saakin lisähappea.

Pyysin miniääni kysymään pojaltani että saanko soittaa hänelle sairaalaan. Vastaus oli ei. Inshallah hän siitä toipuu, pienten lasten isä kun on. Lastenlasten kanssakaan en saa puhua, mutta miniän kanssa kyllä, alhamdulillah, saan jotain kuulumisia.

Elämä on merkillistä. Haasteita täynnä. Allah vain tietää kaiken tarkoituksen. Pyytäisinkin teitä taas muistamaan meitä duassanne.

Jazakom Allah khayran!

Tunnelmia

"Katsotaan kenellä menee hermot ensin-viikko" onkin hurahtanut viimeiseen päiväänsä. Eikä kenelläkään ole mennyt hermot! Alhamdulillah!

Eikä se ollut mitään kamalaa, pääosin aivan ihanaa yhdessäoloa Miriamin kanssa! Hän on niin murunen. Ja hän iloitsi niin siitä että lomaviikolla ei ole ollut kuin yksi migreenipäivä. Alhamdulillah.

Ja Miriam on ollut suht' hyväntuulinen, mutta olimmehan me kahtena päivänä shoppailemassakin. Se jos mikä saa Prinsessan hyvälle tuulelle.

Miriamhan kerää filmejä, ihan Brätsejä, Winxejä ja sitten japanilaisia. Niitä hän aina yrittää näillä ostosreissuilla metsästää. Ja koruthan on ehdoton menekki sekä asusteet.

Hänellä on muuten tosi hyvä maku. Paitsi koruissa mun mielestäni, sillä niissä pitää olla isoja, erivärisiä "Timantteja". Diamonts are the girls best friends! Joten mikä mä olen sanomaan että ne ei olisi kauniita.

Alhamdulillaah, Miriam rakastui lilaan väriin viime kesänä.

Mä olen aina inhonnut pinkkiä kuin ruttoa melkein, se on oikeen oksettanut mua imelyydellään ja häirinnyt silmiä. Mutta Miriampa rakastikin vuosikaudet uskollisesti juuri pinkkiä. Oli se siis kidutusta alkuun, koska hähän halusikaiken pinkkinä. Mutta sitten mä vaan alistuin ajatukselle ja totuinkin siihen että pitää katsella pääasiassa vaan pinkkiä. Juuri kun mä totuin, hän hyväksyi myös cerisen. Se vasta sattuikin silmiin, mutta siihenkin totuin, värit pukevat häntä hyvin.

Sitten kesällä hän vaan rakastui lilaan. Kaikki pinkit on ihan äklöjä, ceriset vielä menee jotenkin kotona. Ja Miriam kun on sellainen huivifriikki, täytyy olla huiveja ja paljon. Olenkin nyt metsästellyt liloja huiveja.

Voin jo kuvitella maanantai aamun, Miriam pukemassa kaikki ne timanttisormukset, hanskat, joita hän myös hamstraa, baskeri päähän ja kaulaan liehumaan uusi lila huivi. Niin ja vielä lila "tie back" huivi. Hän rakastaa noita tie backejä, no mä en niistä pidä, koska ne ei peitä mun hiuksia, joten hän saa ne kernaasti ja ostinkin varta vasten hänelle lilan.

Puhuttiin tässä ostoksilla ollessa väreistä, koska hän valitsi uuden kodin oman huoneeseensa punaisen lampun. Hän pitää myös muista väreistä kuin lilasta. Alhamdulillah. Mutta hänen huoneen verhot on oltav lilat! Suotakoon se hänelle. Saa valita itse huoneeseensa kaiken. Matonkin hän valitsi itse, beshin kiinalaisin kirjamerkein reunustetun maton.

Meillä on vielä 24 päivää muuttoon, on se sitten ihanaa kun päästään sinne uuteen kotiin inshallah. Alhamdulillah että saimme sen asunnon näin pian. Odotan suurella innolla sitä tilaa. meillä on jo sopimus, mikä huone on kenellekin.

Kapteeni on varannut itselleen olohuoneen. Siellä on hänen tietokone ja läppäri. Ja tietysti iso televisio. Ja moooonta sohvaa. :)
Suotakoon se hänelle, olen nyt avarakatseinen. Mutta mielestäni vain mies egonsa kanssa rohkenee sanoa että "olohuone on minua ja minua ei häiritä!" No onhan hän isäntä talossa ja hyvä onkin, joten asia on sovittu.

Miriamilla on se pienempi makuuhuone, sellainen vähän pitkulainen. Sinne Miriam saa läppärinsä ja kannettavan DVD:nsä. Yöksi taidan vaan korjata parempaan talteen ettei tyttö innostu öisin liikaa. :)

Sitten keittiössä on "kuulemma" mun läppärin paikka.

Tai sitten "mun huoneessani", jossa myös Kapteeni nukkuu. Sinne tulee luultavasti mun läppäri ja mun TV jossa on DVD. Sellanen 19" pieni. Sieltä on myös pääsy parvekkeelle joka on ihana lasitettu.

Mä tykkään sänkyvaatteiden tuulettamisesta ja tässä nykyisessä asunnossahan meillä on oma piha, jossa ei ole aitausta, ollaan siis koko vastapäisen kerrostalollisen kummasteltavana. Kun tuuletin ramadanina ensi kerran sänkyvaatteita pihallamme, naapurin lapset koputivat ikkunaan ja kysyivät Amulta että miksi mä olen heittänyt sänkyvaatteet ulos. Kapteenikin oli itsekseen ihmetellyt sitä ja mä kerroin että suomalaisilla on tapana tuulettaa sänkyvaatteita, mä vaan teen sen useammin kuin muut ehkä. Ne kysyvät yhteen ääneen että miksi! Selitin että tyynyistä ja peitoista tulee raikkaan ulkoilman tuoksuiset ja samalla tulee aina pölytettyä ne. Ei ne kyllä ymmärrä.

Toinen asia mitä meidän naapurit ei ymmärrä, on se että Kapteeni hyväksyi mun kissani ja nyt meillä on vielä toinen! Ja vielä musta kissa, joka katselee silmillään kuin olisi jo yhden syönyt ja toista aloittamassa! Eikä vaan hyväksynyt, vaan rakastaa niitä kannellen niitä, juosten ulkona Shayman perässä kun Kapteeni on päättänyt että Shaymalla on sisääntuloaika ja kantelee häntä ympäri pihaa. Ja puhuu ikkunasta Shaimalle jos hän on lähipiirissä.

Koska muutamme yhden kerroksen ylös maanpinnalta, myös Shaymasta on tultava sisäkissa. Katsotaan miten käy. Laitan kyllä huonekaluja parvekkeelle, jotta tytöt saavat rauhassa katsella ulos.

Mun ompelukoneella ja ompelupöydällä ei ole vielä paikkaa. Ajattelin eteisestä lohkaista niille tilan. Ja enpähän silloin sotke kenenkään tilaa. Siinä onkin yksi sopiva syvennys. Voi olla että laitan myös Miriamin koneet siihen, sillä autistisella on selkeää jos oma makuuhuone on selkeästi vain nukkumista varten. Enkä mä oikeastaan halua tuota mallia että kaikki eristäytyy omiin loksuihinsa. Varsinkaan Miriam.

Mutta nyt kun mä katson tätä uuden kodin järjestelyä, näen että kaikilla on oma linnoituksensa  e l e k t r o n i i k k o i n e e n. Kamala miten me ollaan riippuvaisia koneista! Tää on juuri se ongelma mun mielestäni, joka tekee ihmisistä niin epäsosiaalisia!

Mutta olen päättänyt että mun kamarini ovi on auki aina, jos Kapteeni ei ole siellä sisällä.

On se mielenkiintoista sitten nähdä minkänäköistä elämää me siellä uudessa kodissa sitten vietetään.

Sitä odotellessa, Toivotan teille kaikille Allahin runsasta siunausta!

Poikani

Kerroin teille aiemmin pojastani, joka kärsii harvinaisesta reumasairaudesta. Puhuin hänen kanssaan tänään tunnin.  Hänellehän kokeiltiin sitä solumyrkkyä maksimiannoksena pistoksina. Hän oli alkuviikosta kontrollissa reumapolilla ja arvot eivät olleet laskeneet yhtään.

Ei se saanut lääkäreitä lopettamaan solumyrkkyjä vaan lisäämään gammalobluliinin tiputettavaksi 5pv ajan sitten kuukauden tauko, 5pv tiputusta aina samaa 3kk ajan ja sitten taas mietitään. Alhamdulillaah gammalobuliini ei aiheuta mitään sivuoireita sillä hoito on jo aloitettu. Ja suonet ovat kestäneet ja vastaanottaneet hyvin.

Mä vaan pelästyin kun hän sanoi alkuviikosta, että tahot riitelevät kuka lääkkeen maksaa. 3kk hinta on 25 000€. Mä jo melkein panikoin, mutta alhamdulillah asumme Skandinaviassa. Lääke tuli välittömästi.

Kello on nyt 4am ja mä valvon koska mulla on valtava hermosärky. Ja tästähän mun lapsenikin kärsii jatkuvasti. Siis hänen kivut on hirveää luokkaa, ei meinaa mikään kipulääke auttaa. Alhamdulillah lapsellani on riittänyt elämänhalua.

Mä olen kyllä aina kasvattanut lapseni siten, että vaikka elämä olisi miten vaikeaa, kohtalo miten kova tahansa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Ei vaan ole vaihtoehtoa. Sillä Jumala on antanut meille elämän ja Hän sen päättää milloin se loppuu.

Joskus mietin poikani kohdalla sekä myös omallani, että miksiköhän joillekin ihmiselle on sallittu kärsimystä niin paljon.

Alhamdulillaah kaikesta. Inshallah tuomiopäivänä on vähemmän syntejä Ja Allah armahtaisi. Amiin.

Mietin myös tänään ja kysyin Kapteeniltakin, että miksiköhän mä olen niin usein surullinen. Hän sanoi ettei tiedä mitä mä suren. En mäkään pysty sitä yhdellä asialla yksilöimään, siinä on niin monta monessa. En haluaisi olla surullinen, se vie minulta kaiken voiman elää kuten mun ikäiseni naisen vielä pitäisi. Olla aktiivinen ja elossa. Mutta kaikella on varmaan tarkoituksensa.

Nämä bloggaukset ei ole aina hauskoja, koska eihän sitä ole elämäkään.

Muistakaa pitää myös itsestänne huolta rakkat lukijani <3

"katsotaan keneltä menee hermo ensiksi-viikko"

Lomaviikko - hyvitys vai  rangaistus? Riippuu kenen näkökulmasta katsoo asiaa.

Mä olen aina ihmetellyt sitä että suomalaiset pariskunnat riitelevät eniten yhteisinä loma-aikoina ja naiset täyttävät mm. turvakodit. En ihmettele enää - tämän urheiluloman jälkeen.

Jos mä saisin päättää, niin tämä urheliluloma loppuis just nyt tähän paikkaan ja elämä palautuisi taas normaaliin uomiinsa. Mutta ei, tätä "lomaa" kestää vielä viikon loppuun, huoh!

Hyviä synonyymejä sanalle loma on mm: koettelemus, jynssäysviikko, "katsotaan keneltä menee hermo ensiksi-viikko", piinaviikko, "katsotaan mistä aineksista mamma on tehty-viikko" jne.

Tämä lomaviikko sucks ja tosi pahasti. Musta on tullut huonompi äiti sen ansiosta. Olen ollut aika tiukkana Miriamille, kun en vaan kestä sitä jatkuvaa naukumista. Ja mä olen kyllästynyt tuollaiseen ilonpilaamiseen, että kaikki on vaan huonosti, oli asiat vaikka kuinka hyvin. Nykyajan kakarat on hemmoteltu pilalle, omani ainakin. Kokoajan pitäisi olla joku eletroniikka viihdyttämässä ja siihenpä ei vanha kunnon telkkari enää kelpaa. Vaikka mamma osti  disneycahnnelinkin. Pah vaan!

En tykkää negatiivisistä otuksista ympärilläni, koska se tarttuu.

Kapteenikin on ollut paljon kotosalla, ei hän mua pahemmin häiritse. Ja pakkohan mun on tottua hänen läsnäoloonsa, koska menin naimisiinkin hänen kanssaan. Hän meinaan sanoi olevansa paaaljon enemmän kotona muuton jälkeen koska on tilaa saada työskentelyrauha. Jotenkin mua säälittää se että nykyisessä kodissa ei ole hänelle tilaa, mutta...Emmätiiä! Se on vaan tämä lomaviikko.

Ja se kun noi sotkee kotia kokoajan. Mä saan olla kokoajan siivoomassa. Miten ne onkin noin sotkijoita. Ja kissoillakin on joku karvanlähtöaika. Lattioilla liikkuu karvakasoja ihan kuin aaltoillen.

No mutta, kaikki ratkeaa taas parhain päin. Ensi maanantaina kun Miriam ja Kapteeni lähtevät kouluun, menen poikittain makaamaan olohuoneen lattialle ja nautin hiljaisuudesta. Ja siitä ettei kukaan marise mun vieressä.

Mutta huomenna, mä haluan mennä Toprpiin ostoksille. Voi kumpa Kapteeni sanoisi että mene rakas yksin, mä olen Miriamin kanssa. Ya Allah. En kysy.

Ensiksi menen Apteekkiin ostamaan tytöille matokuurit. Shahlaa on nimittäin niin laiha kun olla voi. Raukka!
Seuraavaksi suuntaan eläinkauppaan ja ostan vauvoilleni harjat ja muut kauneudenhoitovälineet! Mun tytöt pitää hoitaa hyvin jotta he ovat kauniita. Ja ostampa vähän vitamiinejäkin.
Sitten mä ajattelin suunnata vaikka Elgiganteniin hankkimaan sen printterin ja paperia mainoksien tekoon.
Vielä mun pitäisi mennä Jyskiin, hankkimaan muutama halpismatto uuteen kotiin. Niin ja ne verhotangot. Bauhausissa oli pitkiä tarjouksessa.

Siinähän sitä onkin raahaamista, mutta Miriam on onneksi kanssa vahva tyttö kantamaan. Kunhan ei vaan ole sillä Prinsessa tuulellaan.

On taas enenevässä määrin  kysellyt että pitäiskö hänen tyytyä vaan olemaan Prinsessa. Mä kysyin että miksi ihmeessä. Johon hän:"No kun Prinsessat ei tartte tehdä mitään, ei töitä, ei koulua, ja niillä on aina palvelijat ympärillä."

Pysähdyn juuri nyt pohtimaan; Kakarahan on Prinsessa!! Joo, kyllä hän käy koulua ja kärsii, kun pitää ihan taide- ja draamatunneilla käydä. Muita aineita hänellä ei ole tällähetkellä vaan muuta ohjelmaa.

Palvelijahan hänellä oikesti on, minä!!! Kauhea herääminen minulle todellisuuteen, olen näet lapsesta asti pelännyt joutuvani orjaksi! Nyt loppui palvelu, saa alkaa neiti sotilas passata ihan itse itseään! Sitähän Kapteenikin vaatii mua opettamaan hänelle, itsenäistymistä, ja näyttää esimerkkiä Miriamille passaten itse itseään. Mashallah!

Kerron Miriamille kaamean totuuden mm. Prinsessojen Victoria  ja Madelene todellisuudesta. Vakavaksi veti tyttären kasvot! Prinsessoilla vasta onkin paljon velvollisuuksia!

Nyt mä nautin hiljaisuudesta niin kauan kun sitä lystiä riittää. Kapteeni on kaupungilla ja Miriam nukkuu. Shaima nukkuu edessäni pöydällä ja Shählää nukkuu olohuoneen ikkunanlaudalla Miriamin sängyn vieressä.

On mulla kuitenkin ihana perhe, kestävät tälläistäkin ihmistä kuin minä! Alhamdulillah!

Elämän haasteita

On tämä elämä haasteita täynnä, yhdestä kun selviää, kaksi jo odottaa. Mutta jos ajatellaan suuressa mittakaavassa, huoleni ovat kai pieniä. Mutta ainahan se on suhteellista ja omat huolet on isoja  olipa ne muiden mielestä kuinka vähäpätöisiä tahansa.

Miriam on tosi haasteellinen taas kerran. Hänellä oli viikon säyseämpi kausi, mutta nyt hän kyllä on ottanut sen takaisin.

On aika raskasta elää psyykkisesti sairaan omaisen kanssa.

Saan Miriamilta aika usein fyysistä kurinpalautusta ja Miriamhan ei olekaan mikään keiju, vaan todella vahva yli 100-kiloinen voimapakkaus. Vähän kuin Peppi Pitkätossu. Peppi vaan ei ole yhtään agressiivinen, mikä Miriamilla on aika hallitseva piirre.

Miriam on ollut tänään taas hermona.  Oli pukenut huomaamattani ulkovaatteet ja nappasi mukaan matkalaukun ja eikun menoksi.
Huusin Kapteenia apuun, mutta hän oli juuri tekemässä wudua. No ei muuta kuin huivi päähän ja takki, ja perään. Neito painelikin jo hyvän matkan päässä matkalaukkua vetäen. Ja ajatella, hänellä ei ole mitään kuvaa ympäristöstä, mutta menossa oli vaan, kuulemma Mummolaan Porvooseen. En saanut häntä pysähtymään mutta  sitten kun pysähtyi, sainkin nyrkistä leukaan. Ja sitten hän alkoi ryöpyttämään minua, sieltä tuli kaikki sanat joita ei kelpuuteta sivistyssanastoon. Mua kyllä nappasi, koska lähes kaikki ympärillämme on arabeja. Mua hävetti. Mutta sitten ajattelin että jos eivät tajua että Miriam on sairas, niin menkööt...jonnekin.

Sain sitten suostuteltua tytön palaamaan kotiin ja mä sain rangaistukseski raahata matkalaukun. Ja hän huusi nonstoppian niin että tienoo raikui.

Kapteeni sanoi olevansa pahoillaan, oli nähnyt lyönnin ja sanoi että hän olisi pitänyt hakea Miriamin ja tekeekin sen vastaisuudessa. Sitten Miriam alkoi tappelemaan kapteenin kanssa ja Kapteeni sanoi ettei mun tartte huolestua, hän hoitaa homman kotiin. Kuten tekikin.  Kuten aina.

Sitten Miriam jatkoi jo aamuista huuteluaan minulle: "sä olet tappanut mun isän ja äitin! Ja mun 6 siskoa ja veljeä!" Aika shokeeraavaa. Sitä jatkuikin aikansa, ja mitäpä tuohon voisi sanoa.

Ajattelin että en itke, mutta varmaan nukun pian. Alkoi väsyttämään. Sellainen henkinen väsymys joka ikäänkuin vie voimat. Isku vasten kasvoja, henkisesti.

No kyllä hän siitä rauhoittui aikaa myöten, nyt nukkuu. Taidan tehdä samoin.

Rauha maassa! Onnellista päivää kaikille rakkaille.

PS: mun ei ole tarkoitus kerätä tällä sääliä, vain kertoa millaista elämämme on. :)