Poikani

Kerroin teille aiemmin pojastani, joka kärsii harvinaisesta reumasairaudesta. Puhuin hänen kanssaan tänään tunnin.  Hänellehän kokeiltiin sitä solumyrkkyä maksimiannoksena pistoksina. Hän oli alkuviikosta kontrollissa reumapolilla ja arvot eivät olleet laskeneet yhtään.

Ei se saanut lääkäreitä lopettamaan solumyrkkyjä vaan lisäämään gammalobluliinin tiputettavaksi 5pv ajan sitten kuukauden tauko, 5pv tiputusta aina samaa 3kk ajan ja sitten taas mietitään. Alhamdulillaah gammalobuliini ei aiheuta mitään sivuoireita sillä hoito on jo aloitettu. Ja suonet ovat kestäneet ja vastaanottaneet hyvin.

Mä vaan pelästyin kun hän sanoi alkuviikosta, että tahot riitelevät kuka lääkkeen maksaa. 3kk hinta on 25 000€. Mä jo melkein panikoin, mutta alhamdulillah asumme Skandinaviassa. Lääke tuli välittömästi.

Kello on nyt 4am ja mä valvon koska mulla on valtava hermosärky. Ja tästähän mun lapsenikin kärsii jatkuvasti. Siis hänen kivut on hirveää luokkaa, ei meinaa mikään kipulääke auttaa. Alhamdulillah lapsellani on riittänyt elämänhalua.

Mä olen kyllä aina kasvattanut lapseni siten, että vaikka elämä olisi miten vaikeaa, kohtalo miten kova tahansa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Ei vaan ole vaihtoehtoa. Sillä Jumala on antanut meille elämän ja Hän sen päättää milloin se loppuu.

Joskus mietin poikani kohdalla sekä myös omallani, että miksiköhän joillekin ihmiselle on sallittu kärsimystä niin paljon.

Alhamdulillaah kaikesta. Inshallah tuomiopäivänä on vähemmän syntejä Ja Allah armahtaisi. Amiin.

Mietin myös tänään ja kysyin Kapteeniltakin, että miksiköhän mä olen niin usein surullinen. Hän sanoi ettei tiedä mitä mä suren. En mäkään pysty sitä yhdellä asialla yksilöimään, siinä on niin monta monessa. En haluaisi olla surullinen, se vie minulta kaiken voiman elää kuten mun ikäiseni naisen vielä pitäisi. Olla aktiivinen ja elossa. Mutta kaikella on varmaan tarkoituksensa.

Nämä bloggaukset ei ole aina hauskoja, koska eihän sitä ole elämäkään.

Muistakaa pitää myös itsestänne huolta rakkat lukijani <3